Marko Grönroos

Hiljeneekö suomalaisen vauvan itku?

Käytännön ongelmien ratkaisu on tieteen parasta antia. Ensimmäinen elämässämme kohtaamamme suuri käytännön ongelma oli uuden ympäristömme turvattomuus ja epämukavuus, jota vanhempiemme tuskaksi itkimme päivät pääksytysten. Voisiko tiede helpottaa tätä ensimmäistä kärsimystä – ja tulevien vanhempien hermoja – edes vähäsen?

Lastenlääkäri Harvey Karp on kehittänyt menetelmän (Karp 2004), joka perustuu viiteen “rauhoitusrefleksiin”:

  1. Kapalointi

  2. Sivuasento

  3. Heiluttelu

  4. Imeminen

  5. Suhinaääni

Menetelmä on rantautunut myös Suomeen. Ylen artikkelissa kerrottiin tällä viikolla, kuinka väitöskirjatutkimusta aiheesta tekevä Elina Botha on tarttunut Karpin menetelmään:

Kova lupaus. Karpin menetelmä vaikuttaa sinällään toimivalta ja jokainen tuore vanhempi voi kokeilla sitä itse hetimiten. Itsekin tutustuin Harvey Karpin kirjoituksiin parisen vuotta sitten, etsiessäni tietoa menetelmistä rauhoittaa itkevää lasta.

Toimivuus on kiva, mutta Karp perusteli menetelmäänsä myös teoreettisesti (ks. em. Artikkeli Karp 2004). Karpin esittämä teoreettinen selitys kuitenkin vaikutti sekavasti perustellulta ja hyvin erilaiselta kuin itse olisin arvannut.

Karpin hypoteesi nimittäin lähtee siitä, että vauvat ensimmäisinä kuukausinaan muistaisivat ympäristönsä kohdussa ja sen simulointi siksi rauhoittaisi heitä. Kapalointi saattaisi muistuttaa kohdun ahtautta, suhina äidin veren liikettä verisuonissa, heiluva liike kohdun liikkeitä äidin kävellessä ja niin edelleen.

Karp ei esittänyt mitään kokeellisia tuloksia hypoteesinsa vahvistukseksi. Tästä huolimatta Karpin menetelmää toitotetaan joka lähteessä täysin ilman kritiikkiä Karpin teoreettisista väitteistä.

Hypoteesi ei ehkä ole aivan vailla meriittejä. Se, että menetelmän kaikki elementit ovat selitettävissä samalla selityksellä vahvistaa hypoteesin selitysvoimaa. Elleivät yhtäläisyydet nyt vain ole sattumaa tai toiveikasta valikointia.

Yksi hypoteesia erityisesti tukeva havainto voisi olla se, miten sikiön kohdussa kuulema musiikki voisi rauhoittaa lasta myös syntymän jälkeen. Siten muutkin sikiöajan aistiärsykkeet epäilemättä voisivat olla rauhoittavia.

Myös Ylen artikkelissa kommentoinut Reija Klemetti viittaa tähän:

  • Äänen käyttö rauhoittamisessa on myös uskottavaa, sillä esimerkiksi jos jo kohtuvauvalle on soitettu tiettyä klassista musiikkia, saman musiikin on huomattu rauhoittavan häntä sitten syntymän jälkeenkin.

En kuitenkaan ole äkkiseltään löytänyt tätä tukevia tutkimuksia. Netti on täynnä kohtumusiikkia, mutta kyseessä saattaa olla vain uskomus.

  • Others say newborns can recognize music their parents played for them when they were in the womb and even perk up or fall asleep when they hear a familiar song. But Janet DiPietro, a developmental psychologist who studies fetal development at Johns Hopkins University, says these conclusions are purely anecdotal and aren't based on true research.

Oppimisselitys on myös ristiriidassa Karpin toisen väitteen kanssa, että kyseessä olisi evoluution myötä kehittyneitä “refleksejä”. "Refleksit" eivät ole opittuja, joten todiste musiikin rauhoittavasta vaikutuksesta ei enää pätisi. Molemmat eivät voi pitää paikkaansa, paitsi korkeintaan kumulatiivisesti. Käsittelen tätä kohta hieman tarkemmin.

Kun mennään tieteeseen, huomataan että monilla muillakin lajeilla on rauhoittumisrefleksejä, jotka liittyvät erityisesti kantamiseen. Esimerkiksi kissaeläinten pennut rauhoittuvat välittömästi, kun niitä kannetaan niskanahasta.

Aihetta on tutkittu myös muun muassa hiirillä ja pari vuotta sitten tehty japanilaistutkimus tarkasteli aihetta myös ihmisten osalta. (Gianluca Esposito, Kumi O. Kuroda, et al. Infant Calming Responses during Maternal Carrying in Humans and Mice. Current Biology, Volume 23, Issue 9, 6 May 2013, Pages 739–745.)

Hyvä johdanto japanilaistutkimuksesta löytyy yliopiston uutisvideosta:Infant Calming Responses during Maternal Carrying in Humans and Mice (Youtube 2013).

Tutkimus sinällään vahvistaa kantamisen merkityksen rauhoittamisessa, mutta ei ole ristiriidassa sen kanssa, että ihmisellä kyseessä olisi kohdussa opittu käyttäytymismalli, ei synnynnäinen “refleksi”. (Hiirillä tosin tuskin on “neljättä raskauskolmannesta”?)

Rimpuilu ja itku ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa, koska molemmat ovat toisiaan täydentäviä hätäsignaaleja. Jos sinuun sattuu, sekä huudat kivusta että rimpuilet.

Rimpuilu aiheuttaa kannettaessa putoamisvaaran tai muun loukkaantumisvaaran, kuten erityisesti hampailla kannettaessa. Ylipäätään rimpuilu vaikeuttaa kantamista, jonka voidaan olettaa yleensä olevan tarkoituksenmukaista. Tutkimuksessa havaittiin, että poikasta joka ei rauhoittunut kannettaessa oli selvästi hitaampaa siirtää.

Itku taas helposti aiheuttaa epätoivottua huomiota petojen tai toisten ihmisten osalta, erityisesti kuljettaessa turvattomassa ympäristössä. Kuljettaessa äiti tai emo ei aina voi pysähtyä imettämään tai välttämättä tehdä muutakaan ennen kuin ollaan päästy perille. Kulkuaika on lapselle siten myös hyödytöntä luppoaikaa, johon nukkuminen kannattaa sijoittaa. Evolutiiviselle sopeutumalle, joka rauhoittaisi lapsen kannettaessa, olisi monenlaista tilausta, joskaan tarpeen olemassaolo ei vielä todista sopeutumaa.

Sinällään hassua, että Harvey Karp kyllä mainitsee tämän, mutta ohittaa sen vain toteamalla "No, I believe...", ilman mitään perusteluita:

  • "Why did this reflex first evolve? Was it needed to quiet crying so as to avoid attracting predators or frightening off prey? No. I believe the calming reflex evolved not to calm fussy babies, but to calm agitated fetuses." (Karp 2004)

Tässä Karp siis esittää itsensäkin kanssa ristiriitaisen selityksen “refleksille”; toisaalla hän on selittänyt rauhoittumisen oppimisella eli kuinka heiluttelu muistuttaa kohdun olosuhteita. Tässä hän kuitenkin ehdottaa kyseessä olevan “refleksin” eli evolutiivinen sopeutuma, mutta sikiötä varten, eli ei perustuisikaan oppimiseen.

Ehkä jotain merkitsee se huomio, että sikiöillä ei ole erityistä syytä "hermostua", koska sikiö ei voi itkullaan tai rimpuilullaan signaloida tarpeitaan, mutta syntyneet vauvat kyllä. Olisi siten erikoista, että sopeutuma kohdistuisi juuri sikiöiden levottomuuteen välillisesti rauhoittamisen kautta.

Voitaisiin ajatella ainakin muutamaa hypoteesia rauhoittumiseen liittyvästä sopeutumasta:

  1. On sopeutuma siitä, että tuttu on turvallista ja siksi vaimentaa hätäsignaaleja. Tämän oppiminen alkaa jo sikiöaikana, jolloin sikiö oppimalla tottuu kaikkiin ympäristönsä signaaleihin, kokee ne lopulta rauhoittaviksi ja tämä jatkuu syntymän jälkeen. (Karpin oppimishypoteesi.)

  2. Sikiö tai vastasyntynyt oletusarvoisesti lähettää hätäsignaaleja koko ajan, mikäli ei saa signaaleja turvallisuustarpeittensa täyttämisestä. Koska signaalien lähettäminen ei ole tarpeellista ennen syntymää, sikiö on evolutiivisesti sopeutunut reagoimaan kohtuympäristön vaimennussignaaleihin, jotka ehkäisevät hätäsignaalien turhaa lähettämistä. Syntymän jälkeen ne häviävät ja lapsi kykenee hätäsignaalien lähettämiseen normaalisti, joskin joskus turhankin voimakkaasti. Kohdun vaimennussignaalien simulointi mahdollistaa vanhempia rasittavien hätäsignaalien vaimentamisen. (Vaimennusrefleksihypoteesi, joka ehkä vastaisi Karpin hypoteesin refleksiväitteitä.)

  3. Havaituilla rauhoitussignaaleilla on selvä spesifinen adaptiivinen merkitys syntymän jälkeen. Ainakin kantamisen kohdalla näin saattaisi olla (kantorefleksihypoteesi). Voisi myös ajatella, että rauhoittelua aiheuttavilla hätäsignaaleilla on välillinen funktio hoivasuhteen muodostamisessa, siinä miten liiallisten hätäsignaalien rauhoittelu edistää fyysisen kontaktin ottamista lapseen ja siten edistää kiintymyssuhteen muodostumista. On myös ehdotettu, että itku ja huomion tarve ehkäisisivät äidin parittelua pian syntymän jälkeen ja olisi siten sisarusten välistä kilpailua. Yhteydet sikiöajan ympäristöön olisivat tällöin korkeintaan yhteensattumaa; lasta tietenkin kannettiin sikiöaikana aivan yhtä lailla kuin syntymän jälkeenkin.

Hypoteeseja voisi ehkä rajata tai tukea kokeellisesti. Väitteen rauhoittavasta musiikista osoittaminen nyt ainakin olisi yksi tapa tukea oppimishypoteesia. Toisaalta, jos rauhoittuminen heiluttelusta on tottumista äidin kohdunaikaiseen kävelyyn, sitä ei pitäisi tapahtua liikuntavammaisten äitien vauvoilla, ainakaan yhtä selkeästi. Tämä olisi varmasti helposti tutkittavissa synnytyssairaaloissa tai äitiysneuvoloissa, joissa käy liikuntavammaisia äitejä vauvoineen.

Kohdun rutistusta tai veren suhinaa on vaikea eliminoida kokonaan – paitsi ehkä keskosilla voisi arvella olevan vähemmän muistoja siitä. Niin, keskosilla vasteiden voisi olettaa olevan ainakin heikentyneitä, mikäli niiden oletetaan olevan kohdussa opittuja.

Muiden elementtien osalta voi Karpin oppimishypoteesia olla vaikea tutkia kokeellisesti. Miten eliminoitaisiin esimerkiksi sikiön kylkiasento?

Vaikka Karp ei mainitse Freudia tai psykoanalyysia sanallakaan, on "paluu kohtuun" kuin suoraan Freudin teoriasta, jota käsiteltiin 1900-luvun alkupuolen psykoanalyyttisessä tutkimuksessa paljon. Kehityspsykologian suuri vaikuttaja John Bowlby esitti kyseisiä psykoanalyyttisia teorioita koskevan kritiikin (The Nature of the Child’s Tie to His Mother, 1958), juurikin vedoten etologisiin eli eläinten käyttäytymisbiologisiin havaintoihin muilla lajeilla. Ehdottaisin Karpin hypoteeseille vastaavaa kritiikkiä.

Karpin hypoteesi "neljännestä raskauskolmanneksesta” on varsin kyseenalainen, jos ei ole selkeää näyttöä, että opitut tai kehittyneet vasteet rajoittuisivat juuri muutamaan kuukauteen syntymän jälkeen. Kantaminen rauhoittaa paljon vanhempiakin lapsia. Aikuisetkin rauhoittuvat koskien kohinasta. Onko painopeitto aikuisten kapalo?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Vielä 1970 kun sain ensimmäisen lapseni, vauvat kapaloitiin. Lapseni oli rauhallinen kapalossaan. Seuraavaa ei enää 1975 kapaloitu ja meillä olikin sitten koliikkivauva. Missä lie ollut syy koliikkiin, mutta noin kolme kuukautta meni, että kanniskelu oli ohi, Kapaloihin en tajunnut kääriä tuota lasta. Ehkä kapalointi tuottaa turvallisen olon vauvalle ja rauhoittaa, vaikka olisi vatsanväänteitäkin. En epäile sitä, etteikö lapsen ihomuistissa olisi kohdun sisälläolon tuntua jäljellä. Onhan vastasyntyneestä jo kehittynyt jollakin tasolla aistiva ihminen: kuulee, tuntee, haistaa ja maistaakin, ehkä näön kehittymisessä paljonkin vielä kesken.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Molemmat tyttäreni ovat syntyneet Japanissa ja silloin japanilaiset kauhistelivat länsimaalaisten tapaa "hyljätä" vauvansa heti syntymän jälkeen. Siellä ohjeistettiin, että vauvalla pitää olla fyysinen kontakti äitiinsä kahden ensimmäisen kuukauden aikana koko ajan, mikä tarkoittaa siis vieressä nukkumista, kotiaskareissa vauvan pitämistä sylirepussa j.n.e. Muutonkin vaikutti siltä, että japanilaiset lapset eivät ensimmäisten kolmen vuoden aikana juuri koskaan olleet äidistään kahta metriä kauempana.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Joo, epäilen myös että länsimaalainen tapa laitaa lapsi johonkin kehtoon on hyvin luonnoton tapa, vaikka epäilemättä syntynyt käytännön tarpeista. Ei vauvaa jossain Afrikan savannilla ole voinut jättää kiven päälle, vaan sitä on oikeasti pitänyt kantaa koko ajan mukana. Hätäsignaalit ovat vauvan keino ohjata äiti tekemään niin, mutta nyt sitten pitää keksiä kaikenlaisia temppuja jolla vältettäisiin raskas kanniskelu.

Suomessakin on selvästi kaksi eri kulttuuria tuosta vieressä nukkumisesta; esimerkiksi Helsingissä vauvat kuulemma kannustetaan laittamaan jo synnytysosastolla kehtoon, kun taas esimerkiksi Turussa nukkumaan äidin vierellä.

En tiedä mitä tuosta japanilaislasten kahdesta metristä pitäisi päätellä. Sinällään sen, että lapset uskaltavat lähteä äidistä kauas tutkiskelemaan ympäristöään, pitäisi olla merkki turvallisesta kiintymyssuhteesta, kun tietävät että äiti on läsnä tarvittaessa. Juuri pelokkaat lapset pitäytyvät äitinsä lähellä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Juha 1970-vauvat vietiin omaan vauvahuoneeseen ja taisi täällä olla vielä 1975 myös niin. Olin onneton, kun sain nähdä lastani vain imetyksen ajan, En itse saanut vaihtaa kapaloita enkä hoitaa. Teki pahaa. Onneksi kolmas oli jo vierihoidossa.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset